Kivusta

Kaikenlainen kipu on minusta epämiellyttävää. Esimerkiksi venytteleminen on minusta piinallista koska ollakseen tehokasta sen on aiheutettava kipua. Minusta on kummallista että jotkut ihmiset nauttivat kivun tunteesta.

On varmasti kuitenkin tarpeellista tuntea kipua ja opetella käsittelemään sitä - helpottamaan sitä, sietämään sitä kärsivällisesti, iloitsemaan kun se on poissa, oppia elämään sen kanssa.. Inhoan fyysistä kipua, mutta olen kai aika hyvä sietämään sitä jos täytyy.

Synnytykset auttoivat olemaan pelkäämättä kipua. Toisen lapseni synnytin ilman kivunlievitystä ja tavallaan kivusta jäi positiivinen tunne. Toisaalta tiesin että synnytyskipu on ohimenevää ja tervettä kipua, sairauden tai vamman aiheuttamassa fyysiessä kivussa on läsnä henkinen kipu ja pelko kun ei tiedä kuinka pitkään se kestää ja miten pahoin se tuhoaa terveyttä.

Toisen kipuharjoitukseni tarjoilee migreeni. Kipu tuntuu joskus todella tuhoisalta ja pelottavalta, mutta tiedän että mitään fyysistä vahikoa siitä ei aiheudu. Keskityn siis harjoittamaan kärsivällisyyttä, kunnes kipu helpottuu ja katoaa. Ja riemuitsen, kun olo on taas kivuton ja selkeä.

Kiitollisuus terveydestä on kivun mahdollistama. Suuren henkisen kivun ja surun yli pääsyssä minua auttoi myös juuri kiitollisuus kaikesta mikä oli hyvin ja kaunista surusta ja ahdistuksesta huolimatta. Kauniit asiat ikään kuin korostuivat ja suorastaan hehkuivat surun synkkyyttä vasten. Samaan tapaan kuin terveyden tunne on voimakkaimmillaan kovan fyysisen kivun juuri lakattua. Mutta henkinen kipu alkaa usein ennalta arvaamatta ja paranee yleensä huimasti hitaammin kuin fyysinen, siksi se on minusta pelottavampaa.

Valtarakenne

Astuin ruotsinlaivalla hissiin viideltä aamuyöllä. Laiva keinui, natisi ja tömähteli aallokossa niin etten saanut enää nukuttua. Hissin ovet sulkeutuivat ja avautuivat uudelleen lähtökerroksessa. Eteeni ilmestyi varsin komea nuorimies, joka sanoi minulle sekunnin päästä tapaamisestamme; "Come here". Vastasin; "No, I´m going up", ja painoin nappia. Sulkeutuvien ovien välistä katsoivat hämmästyneet nappisilmät. "O-ok", sanoi jätkä ja minä jäin hissiin kihisemään. Vaikka olen kuullut paljon pahempaakin aamuyön gigoloilta, minua jurppi huimaavasti tätä tilannetta laajempi kulttuurinen kokonaisuus; että on ihan normaalia varsinkin tuollaisessa paikassa tuollaiseen aikaan, että miehet komentelevat vieraita naisia tuolla tavalla, aivan luontevasti. Aiemmin olen ollut sillä lailla hyvin kasvatettu tyttö että olisin vastannut kohteliaammin. Elämänkokemukseni on kuitenkin onneksi vihdoinkin opettanut, että tämän kaltaisissa tilanteissa tämän kaltaisilla miehillä on ällistyttävä kyky tarttua pieneenkin kohteliaisuuteen tai positiiviseen eleeseen ja jatkaa tilannetta vaikka maailman tappiin asti. Ja se on hirveän väärin!! Miehen kadehdittava itseluottamus kumpusi käsittääkseni ihan vain miehen seksuaalikulttuurisesta asemasta suhteessa naiseen. Kyseessä oli tässä olettaakseni latinokulttuurin kasvatti, mutta kyllä suomalaismiehetkin - etenkin päissän ruotsinlaivalla - osaavat, joten millään seksuaalikulttuurin eroavaisuuksilla ei koko asiaa voi selittää. Kuinka on mahdollista, että moinen valta-asetelma elää kulttuurissamme (erityisesti ruotsinlaivalla) tänäkin päivänä niin elinvoimaisena, vaikka feminismi ja tasa-arvo on aikaa sitten keksitty!!