Aamu-uni

Viime yön unessa mieheni (joka ei koskaan herää ennen minua jollei ole pakko) heräsi aikaisin aamulla ja halusi lähteä ulkoilemaan. Aurinko paistoi ja minua väsytti, en millään olisi jaksanut nousta, mutta hissuksiin nousin ja pukeuduin.

Kun vihdoin oltiin toppavaatteet ja pelastusliivit yllä juuri lähdössä ovesta, ovikello soi ja Portugalissa asuvat agrentiinalaiset ystävämme (jotka olivat kesällä täällä käymässä) tulivat sisään. Olin hyvin yllättynyt että he olivat Suomessa, olivat olleet kesästä saakka koko ajan mutta ei oltu vaan oltu yhteyksissä jostain syystä! Ja nyt heidän lentonsa takaisin Argentiinaan oli lähdössä pian, siksi he tulivat meille kun asutaan lähempänä lentokenttää. Ei sitten lähdetty vieläkään ulkoilemaan.

Vieraat kysyivät olisiko jotain ruokaa. Etsin kaikista kaapeista - keittiö oli täynnä pieniä sieviä lipastoja ja kaapistoja ja hyllyköitä, mutta suurimmassa osassa kaapeista ja lokeroista ei ollut mitään. Availin kaappeja tuskastuneena ja häpeissäni siitä etten tiennyt missä olisi ruokaa ja ihmettelin muutenkin mistäs hitsistä nämä kaikki kaapit on oikein tänne tulleet, nämähän on kamalan epäkäytännöllisiä eikä me näköjään pidetä niissä edes mitään!

Uupuneena raahustin jääkaapille ja laitoin itselleni lautasellisen riisiä ja linssimuhennosta ja aloin syödä sitä. Vieraat hakivat itse leipää ja istuivat viereeni, missä vaiheessa tajusin että minunhan piti etsiä ruokaa heille eikä itselleni!! Hävetti kamalasti kunnes heräsin.

Laivakoirauni

Koirani hyppäsi unessa laivasta mereen. Olin kauhuissani koska laiva kulki todella lujaa ja oli todella suuri; koiralla ei olisi mitään mahdollisuuksia saada enää laivaa kiinni saati selviytyä perässä kiemurtelevista hirvittävistä pyörteistä. Juoksin kannella kohti laivan perää ja huusin hädissäni koiraani ja pyysin "tule, tule, ui kovaa, tule tänne"! Laivan perässä koira lakkasi uimasta ja olin varma että nyt se hukkuu, mutta se alkoikin kohota vedestä pää pystyssä aivan ihmeellisesti. Vesi väistyi sen alta ja huomasin, että laiva oli osittain sukellusvene, jonka kannella koirani nyt seisoi etutassut pyöreän, korotetun luukun päällä ja takatassut kannella. Poseerattuaan siinä sen hetken minkä sukellusveneosiolla kesti nousta pintaan, koira juoksi sukellusveneen kantta pitkin portaikkoon ja luokseni yläkannelle. Olin valtavan helpottunut ja hämmästynyt.

Lentävä lautanen

Eräänä kesäisenä päivänä pyöräilimme lauman kanssa Helsingin Keskuspuistossa.

Oli helteinen sää ja olimme juoneet jo kaiken mukaan ottamamme veden, joten pysähdyimme urheilupuiston pukuhuoneille täyttämään vesipulloja.

Kysäisimme lasin takana istuvalta ukkelilta, löytyisikö koiralle jotain vesikuppia että saisi paremmin juodakseen. Mies toi avuliaasti syvän lautasen, jonka koira mielellään tyhjensikin raikkaasta vedestä tuossa tuokiossa.

Palauttaessamme astiaa herra ukkeli ei huolinut sitä takaisin. "Kun siitä on eläin juonut niin voiko sitä nyt enää käyttää.. Heittäkää pois vaan", sanoi ukkeli. Hölmistyneenä pakkasimme petoeläimen käyttämän, saastuneen, joskin ulkoisesti petollisen sievän ja lujatekoisen ruokailuvälineen fillarin koriin ja jatkoimme seikkailujamme.

Kotona pesimme astian. Tänäkin päivänä juhlistaa kyseinen esine kattaustamme aamiaispödässä tai lounaalla muistuttaen lämpöisestä päivästä, jona jano spesismistä huolimatta sammui.

Bussissa

Pimeänä syysiltana astuin Silkyn kanssa lähes täpötäyteen bussiin. Istuttiin kahden vastakkaisen penkkiparin muodostamaan avarampaan paikkaan, missä koira mahtuu mukavammin lattialle. Ensimmäiset vauvan- ja äitiysvaatteet, joita sain J:lta mukaani melkomoisen läjän, pidin sylissäni, vaikka oli erittäin ahdasta. Muuta paikkaa ei kertakaikkiaan ollut tarjolla. Vastapäätä istuva nuori nainen puhui puhelimeen; "Mun täytyy ehkä siirtyy ku tähän tuli koira". Nainen ei kuitenkaan siirtynyt, ja kun hän lopetti puhelun, kysyin onko hän allerginen. Nainen myönsi olevansa, ja bongasin, että oven vierestä vapautui yksittäinen, sivusuuntaan asetettu penkki. Siirryimme Silkyn ja vaatekassien kanssa sinne. Silky ahtautui esimerkillisen siististi jalkojeni alle, kun tavarat matkustivat sylissäni. Mahduimme yllättävän näppärästi siihen.
Vastapäätä istui hunnutettu nainen pienen poikansa kanssa. Poika kiinnostui Silkystä kovin ja osoitteli sitä. Äiti kertoi vieraalla kielellä mitä koira sanoo ja poika toisti. He molemmat katsoivat minuun ja hihittivät. Hymyilin. He juttelivat koirasta koko matkan ja hymyilivät minulle ja Silkylle. Silky istui rauhallisena ja kilttinä ja esimerkillisenä koirana kiinnittämättä kummempaa huomiota kehenkään. Kun nousin bussista, pieni poika vilkutti varovasti ja sanoi: "Bye-bye!". Vilkutin takaisin.

Neljä unta

Uni 1:
Olin menossa autolla tai junalla ohi tutusta paikasta maaseudulla, jossa oli kesäisin ollut eräänläinen leiri tai koko perheen festarit.
Ihan vähän poikkesin matkalla käymään siellä ja ihmettelin kun polku oli kaivettu auki monesta kohtaa. Sitten huomasin että tien alla kasvoi maa-artisokkaa. Ne oli istutettu sinne tarkoituksella (tiedän ettei toimisi oikeasti, mutta unessa se oli järkevästi tehty). En voinut vaan olla hyödyttömänä vierailijana, vaan nappasin korin ja kaivoin kuopan ja nostin maasta korillisen artisokkaa.
Sitten menin käymään suuressa talossa, jossa asui paljon mukavia ihmisiä - osan heistä tunsinkin, ja mieheni tunsi melkein kaikki. Juteltiin ja joku talon asukkaista ehdotti että voisimme mieheni kanssa muuttaa tänne. Mieheni otti ehdotuksen vakavissaa

n ja alkoi pohtia muuttoa tosissaan. Minä en olisi halunnut muuttaa sinne, vaikka paikka olikin ihana ja ihmiset myös. Se oli todella eristyksissä metsän keskellä eikä meillä ole autoa, saati minulla ajokorttiakaan. Olisin ollut jumissa siellä.

No sitten lähdettiin lentokoneella kotiin. Meidän vieressä istui lapsia, jotka hihkuivat innoissaan kun kone nousi, ei kovin korkealle kuitenkaan, ja lensi hitaasti korkeiden tunturien ohi, joiden lentoreitin puoleisille rinteille oli aseteltu erilaisia limupulloja mainosmielessä. Suurinta osaa näistä limuista ei edes saanut Suomesta, tai sitten niitä ei oltu valmistettu enää missään sitten 80-luvun, ja minua ärsytti kun kauniit maisemat oli pilattu mainoksilla.

Uni 2:
Olin sairaalassa.

Ensin aulassa ovensuussa kapealla turkoosilla penkillä, vierelläni makoili harmaa raidallinen maatiaiskissa. Paijasin sitä ja koitin pitää sen siinä aloillaan - eihän sairaalaan saisi tulla eläimiä - mutta välillä se pinkaisi juoksemaan villin lenkin korvat luimussa ja häntä pystyssä sairaalan aulassa. Hoitajat paheksuivat ja kutsuin katin takaisin viereen. Kyllä se aina tuli.

Sitten yhtäkkiä olinkin sairaalavuoteella hämärässä huoneessa siskoni vieressä. Meissä molemmissa oli käsissä ja jaloissa kiinni pyöreällä tarralla kiinnitettyjä ohuita johtoja eikä ymmärretty miksi, tai mihin ne piuhat edes johtivat. Nukutti. Mieheni makasi viereisellä pedillä tokkuraisena eikä osannut kertoa miksi ollaan täällä. Sisko itki ja minä lohdutin. Sitten sisko irroitti piuhansa ja lähti etsimään hoitajaa. Ei löytynyt ketään. Koluttiin metalliovisia kaappeja, joissa oli muovisia anatomianukkeja ja terveysjulisteita, mutta ei keksitty mitä me täällä tehtiin. Heräsin ahdistuneena.

Uni 3:
Matkustin orgaanisella avaruusaluksella. Sitä on vähän vaikea kuvailla. Oli tärkeää pitää hellää ja rakastavaa huolta pienestä hohtavasta pavusta, joka antoi energiaa koko aluksen toimintaan. Samalla pahikset hyökkäili. Heräilin monta kertaa yössä hoivaamaan papua aluksen lämpimässä hämärässä.

Uni 4:
Hengailin eläinkaupassa, jossa oli juhlat. Olivat kuulemma leiponeet järkyttävän pahaa kakkua. Sanoin että me voidaan kyllä kavereiden kanssa syödä sitä jos se muuten menee roskiin. Aikoivat silti myydä sen. Sinne ei saanut tulla koiria, joten koirani juoksenteli Helsingin keskustassa sillä välin. Välillä joku yritti "pelastaa" sen kun se juoksi vapaana siellä, mutta kävin sanomassa ettei se ole hukassa. Ovikin oli teljetty puhujapöntön tapaisella puisella tiskillä, ja siitä kulki hankalasti kiemurrellen näyttäviä drag gueenejä kirkasvärisine tekoripsineen ja isoine sulkakoristeineen. Siskon kanssa juotiin salaa eläinkaupan edessä aivan hävyttömän vahvaa kaakaota. Laitettiin koko kuppi täyteen kaakao- ja maitojauhetta ja vain vähän kuumaa vettä päälle. En ollut varma olisiko sitä saanut ottaa, mutta en ainakaan aikonut maksaa siitä, jos se olikin myytävänä. Eläinkaupan omistaja sai jostain päähänsä että olisin hyvinkin uskonnollinen ja kyseli, missä järjestän hengellisiä tapahtumiani. Sanoin hienovaraisesti, etten itse kyllä järjestä, mutta lähipiirissäni on henkilöitä jotka järjestävät. Eläinkaupan pitäjä oli ihastuksissaan.

 

 

Kerjäämisestä

Kerjäläisasiasta puhuttaessa jaksetaan aina huokailla että "voi kunpa kerjäläiset kerjäisivätkin itselleen, mutta järjestäytynyt mafiahan ne rahat vie".

En tunne kaupunkini tämänhetkisiä kerjäläisiä, mutta jokunen vuosi sitten tunsin muutamia henkilökohtaisesti, ja tiedän että he kerjäsivät ehdottomasti vain itselleen ja omalle perheelleen (oli perhe sitten lähellä tai kaukana). Ei kaukaisemmille sukulaisille, ei naapuriautonromun tai -teltan kerjäläisperheille, ei millekään mafialle eikä mystisille järjestäytyneille pahiksille. Koskaan en ole tuntenut tai kuullut kenenkään tietävän ketään, joka olisi vaikuttanut kerjäävän jollekin muulle kuin itselleen tai läheisimmälle perheelleen.

Mietipä itse. Ihmiskauppiaille on kaikin puolin näppärämpää ja tuottoisampaa pistää uhrinsa tekemään töitä vieraassa maassa vaikka baarissa tai pizzeriassa valheellisilla lupauksilla huijaten, kuin kerjäämään. Työssäkäyvän huijattavan voi tavoittaa puhelimitse ja palkassa on jotain mitä vetää välistä. Ihmiseltä, jolla ei ole asuntoa, työtä tai mitään, on vaikea uhata ottaa mitään pois, jos rahaa ei tipu. Väkivallalla voi uhata, mutta kännykätöntä ja pankkikortitonta ihmistä on vaikea tavoittaa uhkailtavaksi, jollei uhkaaja kulje hänen vierellään 24/7. Millainen vaiva rikollisilla olisikaan sijaiskerjääjän pitämisessä suhteessa kerjäämällä saatuun taloudelliseen voittoon? Tuskin missään mielessä kannattava.

Suoraan sanoen en henkilökohtaisesti oikein jaksa uskoa koko urbaanilegendaan liituraitapukuisista mafiaporhoista, joille kerjäläisten saamat roposet muka menevät. Näiden kasvottomien rikollisjärjestöjen olemassaoloa ei koskaan ole konkreettisesti esitetty missään. Luulisi, että jos niin laajalti tiedetään kerjäläisten rahojen menevän automaattisesti näille rosvoille, osa voroista olisi jo saatu kiinni. Kehtaan arvella, että näitä juttuja levitetäänkin siksi, että ohikulkijoilla olisi parempi omatunto jättää auttamatta ja ajattelematta syvällisemmin niitä, joilla todella ei ole mahdollisuuksia olojensa parantamiseen kuten meillä itsellämme olisi, vaikka menettäisimme kaiken omaisuutemme. Sen kohtaaminen nimittäin sattuu, hämmentää ja pistää miettimään paljon laajempiakin asiakokonaisuuksia.

Haluan huomauttaa, että syrjittyjä voi auttaa muutoinkin kuin rahallisesti tai lahjoittamalla ruokaa tai vilttejä. Jo ystävällinen katse itsensä halveksituksi kokeman ihmisen silmiin voi merkitä paljon. Pahinta ihmiselle on tulla kohdelluksi kuin ei olisi olemassakaan.

Eri hauvoja

Viime yön unessa olin katsomassa kaverien tekemää elokuvaa tilavassa puurakennuksessa. Isossa pahvilaatikossa oli tarjolla omenoita ja halkaistuja appelsiineja ja muita kasviksia ja hedelmiä, kurkottelin sieltä syötävää. Sitten huomasin että paitani oli väärinpäin. Menin pieneen mutta erittäin sievästi sisustettuun kylpyhuoneeseen kääntääkseni paidan oikeinpäin. Jostain juoksi luokseni pieni vaaleanharmaa terrieri, joka hyppäsi leveälahkeisten farkkujeni kimppuun juuri kun olin riisunut paidan. Se puri lahkeita ja roikkui niissä. Yritin hätistää sitä, mutta se tarttui hampaillaan alaspäin roikkuvaan tukkaani eikä irrottanut otettaan. Ärsyttävä piski. Yritin heiluttaa pitkiä hiuksiani niin että koira olisi irrottanut, mutta ei. Jouduin menemään rintsikoissa hakemaan apua. Kun pääsin muiden

pariin, koira pudottautui vapaaehtoisesti tukastani. Puin paidan päälle ja joku kysyi, olenko tavannut toisen koiran, täällä oli kuulemma kaksi. En ollut, mutta toinen koira tuli itse tervehtimään minua muutaman askelen päästä punaisen verhon takaa, missä oli lojunut hiljaa. Se oli valtava; noin 2m pitkä, suht lyhytjalkainen ja suunnattoman lihava, ja se puhui ihmisten kieltä. Sillä oli vanhat, surulliset lurppasilmät, joiden yllä ruskeat täplät mustassa turkissa ja sen niska poimuttui luppakorvien takana paksuiksi makkaroiksi. Se oli hyvin kohtelias ja raukea otus, ja tervehdittyään se palasi verkkaisesti paikalleen verhon taakse.