Unilukio ohi!

Eräässä unessa olin (taaaas!!) koulussa, ehkä yo-kirjoituksissa tai muissa lukion kokeissa.

Ärsytti kun oli vaikea keskittyä enkä pystynyt lukemaan tehtäviä ollenkaan. Sitten tajusin, että unessahan ei voi lukea, sekä sen että pääsin ylioppilaaksi jo vuonna 2002.

Katselin ympärilleni helpottuneena, ja näin nuoremman itseni keskittyneenä kirjoittamaan muutaman penkkirivin päässä. Päätin häipyä. Turha tuhlata hyvää uniaikaa täällä iänikuisella koululla.

Nousin ylös ja ilmoitin selkeällä ja kuuluvalla äänellä - melko juhlallisesti - että menen, enkä aio enää tulla koululle. Olisi tehnyt mieli lisätä että "JA olen tulevaisuudesta JA te kaikki olette vaan unta!!", mutta hienovaraisesti jätin sen mainitsematta, jottei kukaan loukkaantuisi.

Kävelin ulos ja fiilistelin pihalla vielä hetken. Muutama kuvitteellinen luokkatoverini tuli ulos kokeesta ja pyysi minut istumaan iltaa kun kerran olin lähdössä koulusta.

Menin, ja oli ihan hauskaa. Istuin venäläisen pojan sylissä keinutuolissa kun hänen tyttöystävänsä peilasi kauniita kasvojaan vaaleasta, tapetoidusta seinästä, josta ne heijastuivat surrealistisesti mutta suloisesti ilta-auringon valaisemina.

Luulen, ettei mun tarvitse enää ahdistua unilukiossa. Melkein 10 vuotta se kestikin! Huh!