tiistai 20. joulukuuta 2011

Ulkomailla unessa taas

    • Näin unta, jossa olin siskoni ja joidenkin (oikeasti minulle tuntemattomien opiskelijatyyppien) kanssa jossain eksoottisessa paikassa (hyvin etelässä) erittäin hienolla kadulla. Rakennukset olivat moderneja, valtavia, tyylikkäitä.. virtaviivaiset ja värikkäät, mutta hallitut ympäristötaideteokset ulottuivat kadulta paikoittain rakennusten seiniin jättäen kuitenkin arvokkaat kulttuuripalatsien pylväsrivit siisteiksi.

      Joku lattaripoika selosti minulle talon katolla, että oli suunnitellut sambaryhmälle esiintymisasut, jotka haluaisi esitellä minulle. Leveällä kävelykadulla kulkikin pelkästään nuoria, mageita ja sporttisia ihmisiä, myös se mainittu sambaryhmä löytyi treenaamasta sieltä. Tyypin suunnittelemat asut olivat kuitenkin kaupungin järjestyssäännön mukaan liian niukat, joten paljettibikinien päälle oli vedetty harmaat trikoot - takamusten kohdalta kuitenkin sikäli äärimmäisen matalasti leikatut, että niukasta asusta sai vilautuksen perusteella aika selkeän kuvan.

      Lähdettiin kuitenkin siskon kanssa pois tältä hienostoalueelta kohti maaseutua. Kuljettiin savimuurin viertä kuhmuraista savipolkua pitkin auringon paahatessa kuumasti, kun vanha ja nuori nainen pysäyttivät meidät. Vanha nainen imetti tytärtään, joka oli reilu parikymppinen, ja kertoi ettei maitoa oikein tule enää. Pyysi minua auttamaan, koska olenhan terve ja vahva eurooppalainen. Epäilytti ja tuntui oudolta, mutta imin maitoa hiukan niin että se lähti tulemaan paremmin. Mummo kiitti sydämellisesti ja jatkoi tyttärensä syöttämistä.

      Me jatkettiin matkaa ja siskoa harmitti kun se vanhus oli kutsunut häntä hellittelynimellä hänen virallisen nimensä sijaan. Mä taas ihmettelin miten ne osasi suomea. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti