Virastojen kanssa asioidessa tulee lähes aina paha mieli ja masennus. Siellä juuri sanellaan millainen tulisi "kunnon kansalaisen" olla, ja oma näkemykseni eroaa tässä pahasti virallisesta virastolinjasta. "Kunnollisuus" mitataan Kelan, työkkärin ja sossun ovien takana ilmeisesti myös valitettavasti keskimääräistä useammin irrelevantein perustein, kuten ulkonäön mukaan.
Siellä saa itse kukin kuulla olevansa pitkäaikaistyötön, syrjäytymisvaarassa, karenssissa, riittämättömästi koulutettu, väärän ikäinen, koeajalla, urasuunnittelun tai elämänhallintavalmennuksen tai työnhakukoulutuksen tai kynttilänvalantaterapiaryhmän tarpeessa tms. Varsinkin, jos ei näytä siistin harmaalta suomalaiselta toimistorotalta. Viesti on liian usein että "Sinulla menee huonosti. Me yritämme parhaamme mukaan auttaa Sinua, mutta koska Sinä et oikein sovi suunnittelemaamme Kunnollisen Suomen Kansalaisen muottiin, katsotaan tuleeko Sinusta ikinä mitään". Ja kaikki tämä tarpeeton mielipaha vain jonkin verrattain pienen taloudellisen tuen vuoksi! Entäs jos onnistuukin saamaan jotain tukea? Heti on joku kateellinen vierellä ilkkumassa sosiaalipummiksi. Siksi yritän välttää koko laitoksia.
Rahasta tulee helposti huoli, vaikka raha on aivan hölmö syy huolehtia verrattuna moneen vakavampaan aiheeseen. Ja toisaalta, on myös rajattomasti sellaista rikkautta, johon verrattuna rahan arvo on mitätön.
Eri virastot yrittävät motivoida suomalaisia aktiiviseen työelämään monin kummallisinkin keinoin. Esimerkkinä asumistukeni - ainut tuki, jota haen (ja saan). Asumistukeani on jokin aika sitten laskettu, kuulemma koska minulla olisi mahdollisuus hankkia suuremmat tulot. Eli jos olisin työkkärin asiakas ja saisin työttömyyskorvausta tai normaalia palkkaa kokopäivätöistä, saisin myös enemmän asumistukea! Mihin minä silloin sitä tarvitsisin?! Mutta kun en halua työkkäriä enkä kokopäiväduunia elämääni, vaan olen vapaaehtoisesti pienituloinen, saan vähemmän asumistukea. Kiintoisa logiikka, mutta epäonnistuu nolosti yrityksessään saada minut haaveilemaan oravanpyörästä 10 sentin kolikot silmissä tuikkien.
Olen kiitollinen siitä avusta jonka saan, ja loput tarvitsemani tulot hankin milloin mitäkin työtä tekemällä. En tee mitään kurjaa enkä epäeettistä, koska elämä on a) liian kaunista ja innostavaa kulutettavaksi harmaaseen raatamiseen ja siitä ruikuttamiseen, sekä b) liian arvokasta ja haurasta, jotta omalla taloudenhoidolla olisi reilua oikeuttaa muiden ihmisten, olentojen tai yhteisen ympäristömme välillinen tai välitön riisto tai tuhoaminen (monet karmivimmista asioista maailmassa on aina tehty, ja tehdään edelleen niiden ihmisten toimesta, jotka "tekevät vain työtään"). Teen siis vaihtelevia, kivoja palkkatöitä sen verran kuin haluan ja/tai sen verran kuin on pakko. Työkkärin kautta en saanut, kuitenkin vuosia sen asiakkaana oltuani, koskaan yhtään työpaikkaa - ainoastaan yhden puolen vuoden koulutuksen ja paljon pahaa mieltä, karensseja ja paperisotaa. Kaikki työpaikkani olen löytänyt itse. Mol:in nettisivuja osaan käyttää ilmankin että käyn välillä haukuttavana, mutta kokemukseni osoittaa, että työn saamiseen tarvitaan yleensä aina suhteita, joten enpä paljon netitse töitä enää etsi.
Sanoin että teen töitä sen verran kuin "on pakko". Se tarkoittaa minulle aika vähää. Pärjään mainiosti reippaasti alle sillä rahalla, jonka sosiaalivirasto katsoo minimitoimeentulorajaksi. Minimitoimeentuloon on ymmärtääkseni laskettu esimerkiksi Hesarin tilaus. Itse pärjään loistavasti ilman Hesaria, ilman telkkaria, ilman tupakkaa, ilman autoa, ilman alkoholia, ilman moderia puhelinta, ilman vaatekauppoja, ilman i-vekottimia ja sisustusdesignia ja hiusmuotoilutuotteita ja 3d-elokuvia ja ryppyvoiteita jne jne..
Näiden sijaan minulla on aikaa ja vapautta. Minulla on ystäviä, joita ehdin tavata. Minulla on mies, jota ehdin helliä. Minulla on pitkiä ja fantastisia unia. Minulla on koira, jota ehdin huomioida, sisällä ja ulkona. Minulla on mahdollisuus olla luova ja osallistua mielenkiintoisiin projekteihin, tai perustaa projekteja. Minulla on mielenrauha. Minulla on viihtyisä koti, jota ehdin hoitaa. Minulla on aikaa keskittyä korjaamaan ja koristelemaan vaatteita ja rikkinäisiä käyttöesineitä, jottei tarvitse ostaa uusia. Minulla on mahdollisuus valmistaa kunnollista ruokaa ja aikaa nauttia siitä rauhassa. Minulla on aikaa olla kiitollinen. Minulla on tapana lukea mielenkiintoisia kirjoja ja seurata luontoa. Minulla on vapaus lähteä retkelle tai liftaamaan ulkomaille tai bongaamaan tähdenlentoja tai metsään tai galleriaan tai puutarhaan tai pulkkamäkeen tai ystävän luo teelle tai minne haluankin, koska tahansa, tai jäädä kotiin jos ei huvita tai sää on kurja, sekä paljon muuta, mitä ei rahalla saa - ja minkä jatkuva rahan tekeminen monilta estää.
Joidenkin mielestä ikäiseni henkilö on parhaassa työiässä ja (mm.) siksi velvoitettu paiskimaan töitä 5 päivää viikossa ja ryyppäämään, shoppailemaan ja ideaparkittamaan automarketin ja drive-inin kautta viikonloput kansantalouden, tai sitten oman eläkkeen kartuttamisen hyväksi, ja sitten vanhana olisi lupa ottaa aikaa ja rentoutua.
Heille haluan sanoa, että vaikken ole mikään taloustieteilijä (kaukana siitä), uskallan epäillä ettäkö talouskasvu ensinnäkään tekee maailmalle mitään hyvää nytkään, saati että se tulevaisuudessa voi enää jatkua. Ja mitä eri alueiden talouksille käy kun kasvu kääntyy laskuun, kiinnostaa minua varsin vähän tällä hetkellä - kiinnostavampaa on se, tapahtuuko se ennen vai jälkeen sen pisteen, jossa luonnonvarat on käytetty eivätkä ne enää riitä ihmisten ja eläinten hengenpitimiksi, tai edes luonnon uusiutumiseen. Ja vielä että sitten kun minä olen eläkeiässä, kuka takaa ettei mikään luonnonmullistus, talousmullistus tai poliittinen muutos ole siihen mennessä tehnyt tavalla tai toisella tyhjäksi peräänkuulutettuja elinikäisiä ponnistelujani runsaan ja mehevän eläkkeen saavuttamiseksi? Jos opettelen pärjäämään vähällä jo nyt, enköhän sitten eläkkeellä jo aika hyvin osaa. Vielä lisäksi haluan huomauttaa, että oma isäni kuoli juuri ennen kuin ehti alkaa nauttia eläkepäivistään, eikä hän ollut ainoa, jolle on käynyt niin.
Kukaan tuskin väittää vastaan kun sanotaan, että ihmisen tulisi elää tässä hetkessä. Hetkessä eläminen helpottuu, kun lakkaa ajattelemasta rahan logiikalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti