Kivusta

Kaikenlainen kipu on minusta epämiellyttävää. Esimerkiksi venytteleminen on minusta piinallista koska ollakseen tehokasta sen on aiheutettava kipua. Minusta on kummallista että jotkut ihmiset nauttivat kivun tunteesta.

On varmasti kuitenkin tarpeellista tuntea kipua ja opetella käsittelemään sitä - helpottamaan sitä, sietämään sitä kärsivällisesti, iloitsemaan kun se on poissa, oppia elämään sen kanssa.. Inhoan fyysistä kipua, mutta olen kai aika hyvä sietämään sitä jos täytyy.

Synnytykset auttoivat olemaan pelkäämättä kipua. Toisen lapseni synnytin ilman kivunlievitystä ja tavallaan kivusta jäi positiivinen tunne. Toisaalta tiesin että synnytyskipu on ohimenevää ja tervettä kipua, sairauden tai vamman aiheuttamassa fyysiessä kivussa on läsnä henkinen kipu ja pelko kun ei tiedä kuinka pitkään se kestää ja miten pahoin se tuhoaa terveyttä.

Toisen kipuharjoitukseni tarjoilee migreeni. Kipu tuntuu joskus todella tuhoisalta ja pelottavalta, mutta tiedän että mitään fyysistä vahikoa siitä ei aiheudu. Keskityn siis harjoittamaan kärsivällisyyttä, kunnes kipu helpottuu ja katoaa. Ja riemuitsen, kun olo on taas kivuton ja selkeä.

Kiitollisuus terveydestä on kivun mahdollistama. Suuren henkisen kivun ja surun yli pääsyssä minua auttoi myös juuri kiitollisuus kaikesta mikä oli hyvin ja kaunista surusta ja ahdistuksesta huolimatta. Kauniit asiat ikään kuin korostuivat ja suorastaan hehkuivat surun synkkyyttä vasten. Samaan tapaan kuin terveyden tunne on voimakkaimmillaan kovan fyysisen kivun juuri lakattua. Mutta henkinen kipu alkaa usein ennalta arvaamatta ja paranee yleensä huimasti hitaammin kuin fyysinen, siksi se on minusta pelottavampaa.