torstai 1. marraskuuta 2012

Kerjäämisestä

Kerjäläisasiasta puhuttaessa jaksetaan aina huokailla että "voi kunpa kerjäläiset kerjäisivätkin itselleen, mutta järjestäytynyt mafiahan ne rahat vie".

En tunne kaupunkini tämänhetkisiä kerjäläisiä, mutta jokunen vuosi sitten tunsin muutamia henkilökohtaisesti, ja tiedän että he kerjäsivät ehdottomasti vain itselleen ja omalle perheelleen (oli perhe sitten lähellä tai kaukana). Ei kaukaisemmille sukulaisille, ei naapuriautonromun tai -teltan kerjäläisperheille, ei millekään mafialle eikä mystisille järjestäytyneille pahiksille. Koskaan en ole tuntenut tai kuullut kenenkään tietävän ketään, joka olisi vaikuttanut kerjäävän jollekin muulle kuin itselleen tai läheisimmälle perheelleen.


Mietipä itse. Ihmiskauppiaille on kaikin puolin näppärämpää ja tuottoisampaa pistää uhrinsa tekemään töitä vieraassa maassa vaikka baarissa tai pizzeriassa valheellisilla lupauksilla huijaten, kuin kerjäämään. Työssäkäyvän huijattavan voi tavoittaa puhelimitse ja palkassa on jotain mitä vetää välistä. Ihmiseltä, jolla ei ole asuntoa, työtä tai mitään, on vaikea uhata ottaa mitään pois, jos rahaa ei tipu. Väkivallalla voi uhata, mutta kännykätöntä ja pankkikortitonta ihmistä on vaikea tavoittaa uhkailtavaksi, jollei uhkaaja kulje hänen vierellään 24/7. Millainen vaiva rikollisilla olisikaan sijaiskerjääjän pitämisessä suhteessa kerjäämällä saatuun taloudelliseen voittoon? Tuskin missään mielessä kannattava.

Suoraan sanoen en henkilökohtaisesti oikein jaksa uskoa koko urbaanilegendaan liituraitapukuisista mafiaporhoista, joille kerjäläisten saamat roposet muka menevät. Näiden kasvottomien rikollisjärjestöjen olemassaoloa ei koskaan ole konkreettisesti esitetty missään. Luulisi, että jos niin laajalti tiedetään kerjäläisten rahojen menevän automaattisesti näille rosvoille, osa voroista olisi jo saatu kiinni. Kehtaan arvella, että näitä juttuja levitetäänkin siksi, että ohikulkijoilla olisi parempi omatunto jättää auttamatta ja ajattelematta syvällisemmin niitä, joilla todella ei ole mahdollisuuksia olojensa parantamiseen kuten meillä itsellämme olisi, vaikka menettäisimme kaiken omaisuutemme. Sen kohtaaminen nimittäin sattuu, hämmentää ja pistää miettimään paljon laajempiakin asiakokonaisuuksia.

Haluan huomauttaa, että syrjittyjä voi auttaa muutoinkin kuin rahallisesti tai lahjoittamalla ruokaa tai vilttejä. Jo ystävällinen katse itsensä halveksituksi kokeman ihmisen silmiin voi merkitä paljon. Pahinta ihmiselle on tulla kohdelluksi kuin ei olisi olemassakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti